Helpottaako suklaa joulustressiä?
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
1999;115(23):2653-2657
Timo Strandberg, Anna-Liisa Järvenpää, Hannu Vanhanen ja Paul M McKeigue
Suklaa sisältää useita biologisesti ja myös psykofarmakologisesti vaikuttavia yhdisteitä.
Kyselytutkimuksessa, johon otti osaa 1 023 odottavaa äitiä, todettiin koetun
raskaudenaikaisen stressin lisääntyvän suoraviivaisesti suklaan kulutuksen lisääntyessä.
Samanlaista yhteyttä ei sen sijaan todettu lakritsin kulutuksen ja stressin välillä.
On mahdollista, että stressaantuneet äidit pyrkivät käyttämään hyväkseen suklaan psykofarmakologisia
ominaisuuksia. Suklaa ei ehkä sattumalta ole stressaavan joulunajan herkku.
"Chocolate... more than a food but less than a drug" R. J. Huxtable
Joulunajan(kin) herkku suklaa on kiehtonut ihmisiä ainakin 4000 vuoden ajan, alkuun Etelä-Amerikan suurten jokien laaksoissa ja atsteekkien mailla, mistä espanjalainen Cortes toi kaakaopavut Eurooppaan (Young G 1984, Young A M 1995, Coe ja Coe 1996). Nykyisin suklaa on kaikkialla maailmassa tunnettu monimuotoinen teollinen tuote ja miljardibisnes. Mutta onko suklaa vain pelkkä viaton makeinen? Ainakin säntillisen Linnén luomana kasviluokituksessaan kaakaopuun kohdalla: kasvi sai runollisen nimen Theobroma (jumalten ruoka) cacao.
Maagisia ja myyttisiä ominaisuuksia suklaalta ei ole siis puuttunut ennenkään, mutta nykyaikainen tiede on löytänyt suklaasta aika hurjiakin uusia ulottuvuuksia. Erityisen mielenkiintoisia ovat yhteydet psykofarmakologiaan. Viitteitä tästä havaitsimme sattumalta myös omassa naisia koskevassa tutkimuksessamme.
Stressijanan keskimääräinen pituus oli 37 mm (SD 26 mm, vaihteluväli 0–100 mm). Raskaudenaikaisen lakritsin- ja suklaankäytön ja stressituntemuksen yhteydet on esitetty kuvassa 1. Stressin tunne lisääntyi suoraviivaisesti (p = 0.024) suklaankäytön lisääntyessä, samanlaista yhteyttä ei todettu stressin ja ilmoitetun lakritsinkulutuksen välillä (p = 0.44).
Poikkileikkaustutkimuksessa ikuinen ongelma on syysuhteen pohdinta: aiheuttaako suklaansyönti stressiä vai pyrkivätkö naiset laukaisemaan stressiään suklaalla? Vai hakeutuuko tietynlainen persoonallisuustyyppi suklaa-addiktiksi, "chocoholistiksi"? Ja edelleen: auttaisiko suklaa mahdollisesti psyykkisiin oireisiin? Biologisesti vaikuttavia kemiallisia yhdisteitä kaakaopavusta on joka tapauksessa löytynyt koko joukko (taulukko 1). Suklaan sisältämillä erilaisilla antioksidanteilla tuskin on psykofarmakologista merkitystä, joskin valtimotautien tutkijoita saattaa kiinnostaa tieto kaakaojauheuutteen kyvystä estää LDL:n oksidaatiota (Waterhouse ym. 1996). Suklaassa, samoin kuin teessä, on myös runsaasti flavonoideihin kuuluvia katekiineja (Arts ym. 1999). Vanhastaan tiedetään suklaan sisältävän metyyliksantiineja, teobromiinia ja kofeiinia, jotka ovat mm. lieviä piristeitä. Mutta niillä sen kummemmin kuin sokerillakaan ei ole katsottu olevan tekemistä addiktion kanssa (Huxtable 1996). Sen sijaan on spekuloitu, syntyisikö suklaan valmistuksen yhteydessä opiaattien tavoin keskushermostossa vaikuttavia yhdisteitä eksorfiineja (Huxtable 1996). Mielenkiintoinen yhdiste on myös suklaassa esiintyvä (biogeeninen amini) fenyylietyyliamiini (PEA), jolla on vaikutusta aivojen mielialakeskuksiin ja jota on pidetty rakastumisen välittäjäaineena (kaivoon kannettu vesi ei tässäkään tapauksessa ilmeisesti pysy, joten suklaasta tuskin on sukupuoliviettiä kiihottavaksi aineeksi). Uusin havainto koskee kannabinoidireseptoreja, joihin vaikuttavat paitsi kasvikunnan kannabisyhdisteet myös aivoissa esiintyvä "endokannabinoidi" anandamidi. Suklaasta on löytynyt paitsi anandamidia myös yhdisteitä, jotka estävät anandamidin hajoamista ja lisäävät näin sen vaikutusta (Di Tomaso ym. 1996). On kuitenkin epäilty, siirtyisikö suklaansyönnin jälkeen verenkiertoon ja keskushermostoon pitoisuuksia, jotka riittäisivät aikaansaamaan merkittäviä vaikutuksia (Di Marzo ym. 1998). Kysymys on toistaiseksi avoin, mutta kannabiksen kaltaiseksi huumeeksi suklaata eivät toki sentään luokittele alkuperäishavainnon tekijätkään (Beltramo ja Piomelli 1998).
Taulukko 1. Suklaassa esiintyviä lääketieteellisesti mielenkiintoisia yhdisteitä.
Anandamidi (endokannabinoidi)
Eksorfiinit? (vaikutus opiaattireseptoreihin?)
Fenoliyhdisteet (antioksidantteja)
Fenyylietyyliamiini (vaikutus mielialakeskuksiin)
Katekiinit (teessäkin esiintyviä flavonoideja)
Metyyliksantiinit (kofeiini, teobromiini: piristeitä)
Yksinkertaisin (vai sittenkin mekanismeiltaan monimutkaisin?) selitys addiktiolle on tietysti se, että suklaa "suunmukaisena", rasvaisena, makeana ja runsasenergiaisena ravintona ja vielä visuaalisesti miellyttävänä houkuttelee nautiskeluun taipuvaisia. Naisilla tehdyssä tutkimuksessa todettiinkin suklaavanukkaan makeuden määräävän saatua mielihyvää (Geiselman ym. 1998).
Suklaanhimon kehittyessä addiktioksi stressin voisi ajatella lisääntyvän. Kuitenkin vaikutukset tukisivat ennemminkin ajatusta suklaasta palkitsevana ja siis stressituntemuksia ja masennusta lievittävänä aineena. Tähän sopivat myös ihmisillä ja eläimillä tehdyn tutkimuksen tulokset (Willner ym. 1998): makea paransi stressattujen rottien suorituskykyä. Suklaanhimo taas lisääntyi koehenkilöillä, joita oli ensin masennettu surumielisellä musiikilla. Suklaan psykofarmakologisia ominaisuuksia tukee myös se, että ekstaasihuumeen käyttöön saattaa liittyä suklaanhimoa (Somerfeld 1996).
Ovatko kuvatut suklaan ominaisuudet ja tutkimustulokset kliinisesti merkityksettömiä, vai voisiko suklaalla olla hoitopotentiaalia? Käyttäisivätkö stressaantuneet naiset siis suklaata mietona "mielialalääkkeenä" ja terveysvaikutteisena elintarvikkeena? Arkikokemus, edellä kuvattu musiikkitutkimus (Willner ym. 1998) ja ylipäänsä tieto hiilihydraattien vaikutuksista aivojen serotoninergiseen järjestelmään (Moller 1992) saattaisivat sopia tähän. Sokkotutkimuksen tekeminen aiheesta olisikin mielenkiintoista mutta voisi olla ymmärrettävästi hankala toteuttaa. Muullekin terveydelle kuin mielenterveydelle hyödyllistä suklaa saattaa joka tapauksessa olla.
British Medical Journalin joulunumerossa 1998 julkaistiin miehillä tehty seurantatutkimus, jossa makeisten syönti ennusti pitkäikäisyyttä (Lee ja Paffenbarger 1998). Mekanismiksi tutkijat arvelivat suklaan sisältämiä antioksidantteja–flavonoidejahan tummassa suklaassa on enemmän kuin teessä (Arts ym. 1999). Samantyyppistä sydämen kannalta edullista vaikutusta on epäilty olevan myös punaviinillä (Broustet 1999), joten tumman suklaan ja punaviinin yhdistelmä voisi olla erinomainen keino vähentää joulunajan ruokailuun ehkä muuten liittyvää sydäninfarktiriskiä. Erityisesti maitosuklaan sisältämät tyydyttyneet rasvat voivat kuitenkin heikentää toivottua vaikutusta.
Miksi suklaa sitten liittyy läheisesti jouluun? Johtuuko se suklaan "arvokkuudesta" ja "paremmuudesta" muihin makeisiin verrattuna. Vai pyritäänkö suklaalla ehkä tiedostamatta lievittämään joulun viettoon ja etenkin se valmistelujen monissa laukaisemaa stressiä?
TIMO STRANDBERG, vt. professori timo.strandberg@huch.fi HANNU VANHANEN, vt. professori HYKS:n sisätautien klinikka PL 340 00029 HYKS
ANNA-LIISA JÄRVENPÄÄ, dosentti Kätilöopiston sairaala Sofianlehdonkatu 5 A 00160 Helsinki
PAUL M McKEIGUE, reader London School of Hygiene and Tropical Medicine London, UK
"Chocolate... more than a food but less than a drug" R. J. Huxtable
Joulunajan(kin) herkku suklaa on kiehtonut ihmisiä ainakin 4000 vuoden ajan, alkuun Etelä-Amerikan suurten jokien laaksoissa ja atsteekkien mailla, mistä espanjalainen Cortes toi kaakaopavut Eurooppaan (Young G 1984, Young A M 1995, Coe ja Coe 1996). Nykyisin suklaa on kaikkialla maailmassa tunnettu monimuotoinen teollinen tuote ja miljardibisnes. Mutta onko suklaa vain pelkkä viaton makeinen? Ainakin säntillisen Linnén luomana kasviluokituksessaan kaakaopuun kohdalla: kasvi sai runollisen nimen Theobroma (jumalten ruoka) cacao.
Maagisia ja myyttisiä ominaisuuksia suklaalta ei ole siis puuttunut ennenkään, mutta nykyaikainen tiede on löytänyt suklaasta aika hurjiakin uusia ulottuvuuksia. Erityisen mielenkiintoisia ovat yhteydet psykofarmakologiaan. Viitteitä tästä havaitsimme sattumalta myös omassa naisia koskevassa tutkimuksessamme.
Aineisto ja menetelmät
Meneillään olevassa GLAKU-tutkimuksessa olemme selvittäneet sikiökautiseen kasvuun ja ennenaikaiseen synnytykseen liittyviä tekijöitä 1 049 äiti-lapsiparilla. Synnytyksen jälkeen Kätilöopiston sairaalassa äidit saivat vastattavakseen kyselylomakkeen, jossa kysyttiin elintapoihin–mm. suklaan ja lakritsin viikottaiseen kulutukseen–liittyviä tietoja. Kulutus ilmoitettiin asteikolla 1 = ei lainkaan, 2 = harvoin, 3 = viikoittain, 4 = päivittäin. Kyselylomakkeessa äitejä myös pyydettiin arvioimaan raskaudenaikainen stressaantuneisuutensa 100 mm pitkän janan (visual analogue scale) avulla. Stressituntemus merkittiin janalle niin, että 0 mm = ei lainkaan stressiä ja 100 mm = maksimaalinen stressi. Tulokset analysoitiin BMDP-tilasto-ohjelmiston avulla käyttäen varianssianalyysiä. Tällöin käytettiin stressijanan pituuden (mm) neliöjuurta.Tulokset
Täydelliset vastaukset saatiin 1 023 äidiltä. Suklaansyönti oli jonkin verran lakritsin nauttimista yleisempää: äideistä 5.3 % ilmoitti syövänsä suklaata päivittäin, 64.3 % viikoittain ja 30.4 % harvoin tai ei koskaan. Lakritsin kulutuksen osalta osuudet olivat 1.8 %, 45.8 % ja 52.5 %.Stressijanan keskimääräinen pituus oli 37 mm (SD 26 mm, vaihteluväli 0–100 mm). Raskaudenaikaisen lakritsin- ja suklaankäytön ja stressituntemuksen yhteydet on esitetty kuvassa 1. Stressin tunne lisääntyi suoraviivaisesti (p = 0.024) suklaankäytön lisääntyessä, samanlaista yhteyttä ei todettu stressin ja ilmoitetun lakritsinkulutuksen välillä (p = 0.44).
Pohdinta
Suklaansyönnin ja koetun stressaantumisen väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä yhteys. Sitä, että yhteys koskee nimenomaan suklaata eikä ylipäänsä makeaa, tukee se, ettei samanlaista yhteyttä ollut lakritsin kulutuksen ja stressin välillä.Poikkileikkaustutkimuksessa ikuinen ongelma on syysuhteen pohdinta: aiheuttaako suklaansyönti stressiä vai pyrkivätkö naiset laukaisemaan stressiään suklaalla? Vai hakeutuuko tietynlainen persoonallisuustyyppi suklaa-addiktiksi, "chocoholistiksi"? Ja edelleen: auttaisiko suklaa mahdollisesti psyykkisiin oireisiin? Biologisesti vaikuttavia kemiallisia yhdisteitä kaakaopavusta on joka tapauksessa löytynyt koko joukko (taulukko 1). Suklaan sisältämillä erilaisilla antioksidanteilla tuskin on psykofarmakologista merkitystä, joskin valtimotautien tutkijoita saattaa kiinnostaa tieto kaakaojauheuutteen kyvystä estää LDL:n oksidaatiota (Waterhouse ym. 1996). Suklaassa, samoin kuin teessä, on myös runsaasti flavonoideihin kuuluvia katekiineja (Arts ym. 1999). Vanhastaan tiedetään suklaan sisältävän metyyliksantiineja, teobromiinia ja kofeiinia, jotka ovat mm. lieviä piristeitä. Mutta niillä sen kummemmin kuin sokerillakaan ei ole katsottu olevan tekemistä addiktion kanssa (Huxtable 1996). Sen sijaan on spekuloitu, syntyisikö suklaan valmistuksen yhteydessä opiaattien tavoin keskushermostossa vaikuttavia yhdisteitä eksorfiineja (Huxtable 1996). Mielenkiintoinen yhdiste on myös suklaassa esiintyvä (biogeeninen amini) fenyylietyyliamiini (PEA), jolla on vaikutusta aivojen mielialakeskuksiin ja jota on pidetty rakastumisen välittäjäaineena (kaivoon kannettu vesi ei tässäkään tapauksessa ilmeisesti pysy, joten suklaasta tuskin on sukupuoliviettiä kiihottavaksi aineeksi). Uusin havainto koskee kannabinoidireseptoreja, joihin vaikuttavat paitsi kasvikunnan kannabisyhdisteet myös aivoissa esiintyvä "endokannabinoidi" anandamidi. Suklaasta on löytynyt paitsi anandamidia myös yhdisteitä, jotka estävät anandamidin hajoamista ja lisäävät näin sen vaikutusta (Di Tomaso ym. 1996). On kuitenkin epäilty, siirtyisikö suklaansyönnin jälkeen verenkiertoon ja keskushermostoon pitoisuuksia, jotka riittäisivät aikaansaamaan merkittäviä vaikutuksia (Di Marzo ym. 1998). Kysymys on toistaiseksi avoin, mutta kannabiksen kaltaiseksi huumeeksi suklaata eivät toki sentään luokittele alkuperäishavainnon tekijätkään (Beltramo ja Piomelli 1998).
Taulukko 1. Suklaassa esiintyviä lääketieteellisesti mielenkiintoisia yhdisteitä.
Anandamidi (endokannabinoidi)
Eksorfiinit? (vaikutus opiaattireseptoreihin?)
Fenoliyhdisteet (antioksidantteja)
Fenyylietyyliamiini (vaikutus mielialakeskuksiin)
Katekiinit (teessäkin esiintyviä flavonoideja)
Metyyliksantiinit (kofeiini, teobromiini: piristeitä)
Yksinkertaisin (vai sittenkin mekanismeiltaan monimutkaisin?) selitys addiktiolle on tietysti se, että suklaa "suunmukaisena", rasvaisena, makeana ja runsasenergiaisena ravintona ja vielä visuaalisesti miellyttävänä houkuttelee nautiskeluun taipuvaisia. Naisilla tehdyssä tutkimuksessa todettiinkin suklaavanukkaan makeuden määräävän saatua mielihyvää (Geiselman ym. 1998).
Suklaanhimon kehittyessä addiktioksi stressin voisi ajatella lisääntyvän. Kuitenkin vaikutukset tukisivat ennemminkin ajatusta suklaasta palkitsevana ja siis stressituntemuksia ja masennusta lievittävänä aineena. Tähän sopivat myös ihmisillä ja eläimillä tehdyn tutkimuksen tulokset (Willner ym. 1998): makea paransi stressattujen rottien suorituskykyä. Suklaanhimo taas lisääntyi koehenkilöillä, joita oli ensin masennettu surumielisellä musiikilla. Suklaan psykofarmakologisia ominaisuuksia tukee myös se, että ekstaasihuumeen käyttöön saattaa liittyä suklaanhimoa (Somerfeld 1996).
Ovatko kuvatut suklaan ominaisuudet ja tutkimustulokset kliinisesti merkityksettömiä, vai voisiko suklaalla olla hoitopotentiaalia? Käyttäisivätkö stressaantuneet naiset siis suklaata mietona "mielialalääkkeenä" ja terveysvaikutteisena elintarvikkeena? Arkikokemus, edellä kuvattu musiikkitutkimus (Willner ym. 1998) ja ylipäänsä tieto hiilihydraattien vaikutuksista aivojen serotoninergiseen järjestelmään (Moller 1992) saattaisivat sopia tähän. Sokkotutkimuksen tekeminen aiheesta olisikin mielenkiintoista mutta voisi olla ymmärrettävästi hankala toteuttaa. Muullekin terveydelle kuin mielenterveydelle hyödyllistä suklaa saattaa joka tapauksessa olla.
British Medical Journalin joulunumerossa 1998 julkaistiin miehillä tehty seurantatutkimus, jossa makeisten syönti ennusti pitkäikäisyyttä (Lee ja Paffenbarger 1998). Mekanismiksi tutkijat arvelivat suklaan sisältämiä antioksidantteja–flavonoidejahan tummassa suklaassa on enemmän kuin teessä (Arts ym. 1999). Samantyyppistä sydämen kannalta edullista vaikutusta on epäilty olevan myös punaviinillä (Broustet 1999), joten tumman suklaan ja punaviinin yhdistelmä voisi olla erinomainen keino vähentää joulunajan ruokailuun ehkä muuten liittyvää sydäninfarktiriskiä. Erityisesti maitosuklaan sisältämät tyydyttyneet rasvat voivat kuitenkin heikentää toivottua vaikutusta.
Miksi suklaa sitten liittyy läheisesti jouluun? Johtuuko se suklaan "arvokkuudesta" ja "paremmuudesta" muihin makeisiin verrattuna. Vai pyritäänkö suklaalla ehkä tiedostamatta lievittämään joulun viettoon ja etenkin se valmistelujen monissa laukaisemaa stressiä?
TIMO STRANDBERG, vt. professori timo.strandberg@huch.fi HANNU VANHANEN, vt. professori HYKS:n sisätautien klinikka PL 340 00029 HYKS
ANNA-LIISA JÄRVENPÄÄ, dosentti Kätilöopiston sairaala Sofianlehdonkatu 5 A 00160 Helsinki
PAUL M McKEIGUE, reader London School of Hygiene and Tropical Medicine London, UK
Arts I C W, Hollman P C H, Kromhout D. Chocolate as a source of tea flavonoids. Lancet
1999; 354: 488.
Beltramo M, Piomelli D. Trick or treat from food endocannabinoids? Nature 1998; 396: 636–7.
Broustet J-P. Wine and health. Heart 1999; 81: 459–60.
Coe S D, Coe M D. The true history of chocolate. Thames and Hudson, USA 1996.
Di Marzo V, Sepe N, De Petrocellis L, Berger A, Crozier G, Fride E, Mechoulam R. Trick or treat from food endocannabinoids? Nature 1998; 396: 636.
Di Tomaso E, Beltramo M, Piomelli D. Brain cannabinoids in chocolate. Nature 1996; 382: 677–8.
Geiselman P J, Smith C F, Williamson D A, Champagne C M, Bray G A, Ryan D H. Perception of sweetness intensity determines women's hedonic and other perceptual responsiveness to chocolate food. Appetite 1998; 31: 37–48.
Huxtable R J. America's greatest gift. Nature 1996; 382: 411–2.
Lee I-M, Paffenbarger Jr R S. Life is sweet: candy comsumption and longevity. BMJ 1998; 317: 1683–4.
Moller S E. Serotonin, carbohydrates, and atypical depression. Pharmacol Toxicol 1992; 71 Suppl 1: 61–71.
Somerfeld E. Chocolate. JAMA 1996; 275: 491.
Waterhouse A L, Shirley J R, Donovan J L. Antioxidants in chocolate. Lancet 1996; 348: 834.
Willner P, Benton D, Brown E, ym. Depression increases "craving" for sweet rewards in animal and human models of depression and craving. Psychopharmacology 1998; 136: 272–83.
Young A M. The chocolate tree: a natural history of cacao. Washington, DC: Smithsonian Nature Books/Smithsonian Institution Press, 1995.
Young G. Chocolate: Food of the gods. National Geographic 1984; 166: 664–87.
Beltramo M, Piomelli D. Trick or treat from food endocannabinoids? Nature 1998; 396: 636–7.
Broustet J-P. Wine and health. Heart 1999; 81: 459–60.
Coe S D, Coe M D. The true history of chocolate. Thames and Hudson, USA 1996.
Di Marzo V, Sepe N, De Petrocellis L, Berger A, Crozier G, Fride E, Mechoulam R. Trick or treat from food endocannabinoids? Nature 1998; 396: 636.
Di Tomaso E, Beltramo M, Piomelli D. Brain cannabinoids in chocolate. Nature 1996; 382: 677–8.
Geiselman P J, Smith C F, Williamson D A, Champagne C M, Bray G A, Ryan D H. Perception of sweetness intensity determines women's hedonic and other perceptual responsiveness to chocolate food. Appetite 1998; 31: 37–48.
Huxtable R J. America's greatest gift. Nature 1996; 382: 411–2.
Lee I-M, Paffenbarger Jr R S. Life is sweet: candy comsumption and longevity. BMJ 1998; 317: 1683–4.
Moller S E. Serotonin, carbohydrates, and atypical depression. Pharmacol Toxicol 1992; 71 Suppl 1: 61–71.
Somerfeld E. Chocolate. JAMA 1996; 275: 491.
Waterhouse A L, Shirley J R, Donovan J L. Antioxidants in chocolate. Lancet 1996; 348: 834.
Willner P, Benton D, Brown E, ym. Depression increases "craving" for sweet rewards in animal and human models of depression and craving. Psychopharmacology 1998; 136: 272–83.
Young A M. The chocolate tree: a natural history of cacao. Washington, DC: Smithsonian Nature Books/Smithsonian Institution Press, 1995.
Young G. Chocolate: Food of the gods. National Geographic 1984; 166: 664–87.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar